Pimeä tie

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Studiopäiväkirja, päivä 2 - perustukset kuntoon

Se tunne kun kaverit ovat laittaneet saman paidan päälle
ja joudut niiden väliin banaania poskessa.
Kun toisena päivänä hieman myöhässä tulen paikalle, ollaan jälleen demohässäköiden äärellä. Erääseen biisiin piti ensin demon tempoa nopeuttaa, minkä laiskana poikana olin päättänyt Garagebandissa suoraan vain muuttaa. No kun lauluraidan olin tähän biisiin tehnyt erikseen, ei se sitten ollutkaan luontevasti muuttunut tempoa muutettaessa. Lauluraita oli hypännyt jonnekin eri kohtaan, ja kun en sitä ollut sitten tsekannut ennen lähettämistä, olivat Heikki ja Une olleet hieman ihmeissään treeniksellä, kun laulu luikautteli ihan eri taimissa. Taas piti sitten uusi demo tehdä, ja kuten arvata saattaa, ei siitä kaksinen taaskaan tullut. Kerralla purkkiin, maililla eteenpäin ja pois.

Vaan eipä mennyt tämänkään demon kanssa putkeen. Siellä he studion pc:n äärellä ihmettelevät, miten Macin oman tiedostomuodon saisi muutettua pc:lle sopivaksi. Syytän hieman itseni lisäksi myös studiota: ei kai missään muualla kuin jossain kansalaisopistojen atk-kursseilla nykyään enää pc:tä käytetä. Onneksi olin syystä tai toisesta napannut mukaani koneeni, joten sain heitettyä sopivamman version eetteriin. Ja ei kun äänittämään.

Heikki oli tokaissut, että loput viisi biisiä ovat helppoja kuin heinänteko. Siltä se pitkään vaikuttikin. Ensimmäiset kolme menevät kuin vettä vaan, ja Marttila hämmästelee poikien yhteissoittoa. ”Kaikista rumpaleista ja basisteista varmaan sanotaan, että ne soittaa hyvin yhteen, mutta yleensä se on paskapuhetta. Nää jätkät oikeasti vetää hyvin yhteen”, hän sanoi, eikä siihen ainakaan minulla ollut nokankoputteluita.

Sitten alkoi tulla haasteita. Olin piruuttani säätänyt biisit aika montakin pykälää hitaammiksi kuin liveversiot, joten ukot saivat pysyä tarkkana. Kun päästiin entistäkin minimalistisempiin biiseihin eikä enää tehty niin ”ameriikkaa”, oli jopa Kuikalla haluja alkaa vähän kiihdyttämään. ”Soittakaa samalla tavalla vaan uudestaan, mutta Kuikka voisi soittaa paremmin”, tuli parikin kertaa kuultua. Hyvä pistää heidätkin takaisin maan kamaralle, ettei kaikki nyt liian hyvin mene.

Viimeisenä vedetty biisi se vasta huvittikin. Marttila kysyi minulta ja Koukoselta, joka oli tullut tsekkailemaan äänityksiä, että pitäisikö heille mainita vai ei, että sudeilla vedetty komppi ei vain ottanut osuakseen täyttä biisin mittaa. Ei pitäisi, antaa heidän vaan vetää muutama kerta läpi ja leikataan sieltä - muuten he hinkkaavat ihan turhaan vaikka koko yön. ”Hyvä tuli, pistäkää kerran vaan vielä”, sanottiin tarkkaamosta ja pojat tekivät työtä käskettyä tietämättä mitään virhelyönneistään.

Se olisi sitten siinä. Raksatermein kuvattuna, perustukset on nyt luotu. Mietimme, pitäisikö käydä aamusella hakemassa RTV:ltä vähän fiiliksiä jatkolle. Jos ainakin katsottaisin millaista pohjaratkaisua seuraavaksi biiseille rakennettaisiin: tapetit ja maalit saisivat vielä vähän odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti