Studiopäiväkirja, päivä 1 - rumpugate

Kuvan vasemmasta laidasta löytyy sessioiden toistaiseksi heikoin lenkki.

Kuten niin monet muutkin äänitykset, nämäkin aloitettiin rummuilla ja bassolla. Sitä ennen piti kuitenkin säätää soittimet. Jostain kumman syystä kovin harvalla rumpalilla on omat kunnon rummut, eikä niitä nytkään löytynyt. Alunperin oli puhuttu yhdet lainarummut, mutta kaksi päivää ennen äänityksiä selvisikin, ettei niitä saadakaan. Kriisi, rumpugate!

Kaikki kontaktit tulivat tarpeeseen, vaikka vähissähän ne näin nopealla aikataululla olivat. Muistaakseni Facebook-keskustelussamme vaihdettiin kärsimyksen nimissä noin 250 viestiä. Epätoivo oli käsillä. Hyvät soundit ovat tämän projektin elinehto, joten ihan millä tahansa kannuilla ei pystytä tekemään. Une väitti kovasti olevansa rumpugateen syytön, eikä tällä aikataululla kaupastakaan ehdittäisi uusia hakea.

Onneksi Wild Willie & Big Dealin rumpalilta Riikosen Tuukalta saimme kannut lainaan, ja suoraan sanottuna se oli viimeinen kortti mitä käsiin saimme. Kun kävin vanhan kunnon Siilaisen punkkitreeniksen naapurista pöntöt hakemassa, oli näky melkoinen. Riikonen myönsi, etteivät ne komeimmilta näytä, mutta kuulemma soivat hyvin. Asia selvä, muitakaan vaihtoehtoja ei ole.

Kun niitä sitten äänitysten alla Gurujen studiolla Heikkien kanssa kasaillaan, on pieni pelko perssiissä. Kaikki toivovat, että ne kuulostavat paremmilta kuin miltä näyttävät. Yllätys onkin melkoinen, kun niistä lähti ihan huikea soundi. Kyllä kaima tiesi! Kasasimme setin sekä Tuukan että studion omista rummuista, ja kuten Marttila soundia kuvaili, ei se missään nimessä ollut sellainen mitä fiilisteltäisiin kuinka hyvä se on vaan kuinka omaperäinen se on. Ja sehän sopii meille. Marttila pisti pöntöt vireeseen ja avot.

Studiotyöskentely on ainakin omakohtaisesti koettuna yhtä ongelmanratkaisua. Une ja Heikki olivat harjoitelleet soittamaan tekemieni onnettomien demojen mukaan, joten niiden surkeus ei sinänsä yllätyksenä tullut. Studiolla itselleni kuitenkin vasta niiden todellinen hirveys paljastui. Kun niitä koittaa kotona äänittää muiden mentyä nukkumaan, on siitä hissuttelusta vaikea saada juuri mitään tolkkua. Hävetti kuunnella. Ahdisti. Garagebandin klikkin kuulosti ihan kammottavalta. Poikien mukaan ne kelpasivat, ja kunhan he saavat hommat purkkiin niin eipä tarvitse niitä enää kuunnella. Ikinä.

Noin viiden tunnin säätämisen ja muutaman kahvipannullisen jälkeen itse soitto pääsi alkuun. Ukot halusivat ensimmäisiksi vaikeimmat biisit, mitkä kumma kyllä olivat myös vanhimmat. Piruuttani olin laittanut temmot hintsun verran liian hitaiksi, joten niihin soittaminen oli varsin vittumaista puuhaa. Pelkkää priimaa kuitenkin pukkasi tulemaan. Hyvin olivat jampat treenanneet.

Kahden biisin jälkeen otettiin vielä yksi käsittelyyn. Marttilan mielestä säkeistöissä oli hyvä meininki, mutta kertsi vei liikaa Ruotsin-laivafiiliksiin. Vaikka sinänsä Ruotsin-laivafiiliksissä ei ole mitään pahaa, tosin ei hyvääkään, pistettiin touhua suoremmaksi. Mielelläni vähän edes moittisin jätkiä, mutta niin hienosti muuttivat lennosta menoa, että ei voi kun virtuaalisesti olalle taputtaa. Fyysisesti en sitä tee.

Puoli yhdentoista aikaan, reilun kahdeksan tunnin touhuamisen jälkeen kolme rallia oli saanut komeat pohjat. Fiilis oli erittäin hyvä, tästä on hyvä jatkaa. Lopulta kuuntelumoodi oli hirttänyt niin pahasti päälle, että arvioin kodin narinoita aina puoli neljään asti ennen kuin sain unenpäästä kiinni. Huomenna jatketaan.